Baari-illat vaarallisempia kuin festarit

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Kuopion yliopistossa jo vuosituhannen vaihteessa tehdyn tutkimuksen mukaan ravintoloissa soitettava musiikki on vaarallisempaa kuulolle kuin mikään muu lukuisten suomalaisten elämään kuuluva melu. Mukaanlukien rockfestivaalit.

Kuuloliiton tekemä tutkimus on nyt nostettu uudelleen esiin ja asiaan halutaan kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota jakamalla käytännön ohjeita sekä ravintoloitsijoille että niiden asiakkaille, sanomalehti Pohjalainen uutisoi.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Ravintoloiden akustiikka on usein huono, koska niitä perustetaan paikkoihin, joita ei ole alunperin tarkoitettu ravintoloiksi. Discoissa ja yökerhoissa soitetun musiikin voimakkuuteen alettiin kiinnittää huomiota 90-luvun puolivälissä. Tuolloin moniin ravintoloihin ilmestyi esimerkiksi desibelimittarit.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.