Paris Hilton on koukussa laskuvarjohyppäämiseen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seurapiirimiljonääri Paris Hilton juhli viime vuonna syntymäpäiväänsä tekemällä laskuvarjohypyn. Sittemmin superjulkkis on jäänyt kertomansa mukaan koukkuun tähän uuteen harrastukseensa.

27-vuotias Paris Hilton nähdään yleensä vain julkkisjuhlissa keikistelemässä korkokengissä ja pienissä hameissa. Kulissien takana hän on kuitenkin hyppinyt enemmänkin lentokoneista. Hän kertoo olevansa nykyisin koukussa hyppyjen aiheuttamaan adrenaliiniin.

– Hyppäsin ensimmäisen kerran syntymäpäivilläni viime vuonna ja jäin heti koukkuun. Se oli niin mahtavaa. Olin kauhuissani, mutta adrenaliini virtasi. Se oli todella hyytävää, Paris kertoi The Sun -lehden mukaan.

Lehti ei kuitenkaan kerro hyppääkö Paris vain tandem-hyppyjä vai onko hän itse käynyt tarvittavat kurssit lajin harrastamiseen. Hilton on parhaillaan työstämässä uutta albumiaan, mutta uusi levy on viime viikkoina kokenut vakavia takaiskuja. Tällä hetkellä koko levyn julkaiseminen on vielä vaakalaudalla. Hänen esikoislevynsä myi maailmalla vain 180.000 kappaletta.