Brad Pitt ja Jennifer Aniston erosivat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdemaailman unelmapariskunta, näyttelijät Brad Pitt ja Jennifer Aniston, ovat eronneet, kertovat jenkkimediat kissan kokoisin kirjaimin. Pariskunta on kuukausien ajan yrittänyt pelastaa avioliittoaan siinä onnistumatta. Vielä tällä viikolla Brad ja Jennifer poseerasivat käsi kädessä Karibian lomallaan.

Stara.fi uutisoi äskettäin, kuinka Jennifer matkusti pariskunnan yhteiseltä Euroopan lomalta takaisin yksin, ja ilman vihkisormustaan. Silloin heidän taustavoimansa vielä vakuuttivat kaiken olevan kunnossa. Nyt taustavoimat ovat kertoneet 4,5 vuoden avioliiton olevan ohi. Entinen pariskunta lausui medialle seuraavaa:

– Päädyimme tähän ratkaisuun pitkien keskustelujen jälkeen. Jatkamme elämäämme hyvinä ja rakastavina ystävinä. Toivomme, että annatte meidän olla rauhassa seuraavien kuukausien aikana.

Ennen eron virallistamista pariskunta kuvattiin lukuisia kertoja toistensa kanssa tylsistyneen näköisinä. Brad kuvattiin lisäksi Tomb Raider -tähti Angelina Jolien kanssa käsi kädessä. Lisäksi Brad vietti 41-vuotissyntymäpäivänsä ilman Jenniferiä.

Yhtenä suurimmista eron syistä on arveltu olevan Bradin halu perustaa perhe, mutta Jennifer halusi vielä panostaa leffauraansa.