Vuosituhannen alussa esikoisalbumillaan lähes kulttisuosioon noussut norjalainen Röyksopp julkaisee keväällä uuden albuminsa. Tulevan levyn nimi on Junior ja se löytyy kaupoista 25. maaliskuuta.
Suomessakin Provinssirockissa taannoin musisoinut Svein Bergein ja Torbjørn Brundtlandin muodostama duo lohkaisee uudelta levyltä ensimmäisenä singlenä tällä viikolla kappaleen Happy Up Here.
Bergenistä kotoisin olevan Röyksopp -yhtyeen läpimurtolevy oli vuonna 2001 julkaistu Melody A.M., jonka hittejä olivat muiden muassa Poor Leno ja Eple. Esikoista myytiin maailmalla yli miljoona kappaletta. Vuonna 2005 julkaistiin duon kakkoslevy Understanding.
Yhtyeen uudelta levyltä on nyt ladattavissa bändin 10-vuotisjuhlan kunniaksi ilmaiskappale yhtyeen verkkosivuilta. Happy Birthday -biisin voi ladata osoitteesta www.royksopp.com. Kappale ei ole mukana tulevalla albumilla.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.