Amerikkalainen televisiotähti Whitney Port on bongattu viettämässä rantaelämää vesileikkien merkeissä. Sattumalta paparazzit osuivat kuitenkin paikalle juuri kun hänen bikininsä tekivät tenän paljastaen tähden toisen rinnan.
The City -nimistä realitysarjaa nykyisin tekevä Whitney Port oli rannalla samasta sarjasta tutun kollegansa Erinin kanssa. Katso kuvat tästä. Whitneyllä on aiemminkin ollut vaikeuksia pitää vaatteita yllään, sillä viime kesänä hän paljasteli tahattomasti ruokaravintolan terassilla.
23-vuotias Whitney Port tuli alunperin tunnetuksi MTV-kanavan suositusta The Hills -realitysarjasta, mutta myöhemmin hänelle lanseerattiin oma realitysarja nimeltä The City. Neitokainen on saanut kiitosta muiden muassa siitä, että hän kuuluu niihin harvoihin nuoriin television realitytähtiin, joilla ei ole silikonirintoja. Port on tehnyt myös malliuraa poseeraamalla muiden muassa DKNY:n mallina ja hän omistaa oman vaatemerkin nimeltä Whitney Eve.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.