Amerikkalainen Minka Kelly on lapsesta saakka esiintynyt aika ajoin lehtien palstoilla Aerosmith-yhtyeessä musisoivan isänsä takia. Sittemmin kaunotar on tullut tutuksi myös televisiokasvona ja nyt hän on viimein etusivun tähti.
Amerikkalaisen NBC-kanavan Friday Night Light -ohjelmassa nykyisin pääroolia näyttelevä tähti nähtiin viime sunnuntaina Golden Globe -tapahtumassa varsin paljastavassa asussa, jonka yläosasta oli selvästi säästelty kangasta. Hopeanhohtoinen asu paljasti erityisen hyvin tähden rintavarustuksen. Katso näyttävät kuvat tästä.
28-vuotias Minka Kelly tuli jo lapsena tunnetuksi Aerosmith-yhtyeen kitaristi Rick Dufayn tyttärenä. Hänet nähtiin ensimmäisen kerran valkokankaalla vuonna 2003 ensi-iltansa saaneessa 2 Fast 2 Furious -elokuvassa. Toinen menestysrooli nähtiin toissavuonna elokuvassa The Kingdom. Hän on seurustellut muiden muassa Chris Evansin, Donald Falsonin ja John Mayerin kanssa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.