Tunnetun Vanity Fair -lehden mukaan Michael Jackson teurastutti 42 lehmää tarkoituksenaan aiheuttaa kuolema 25:lle hänen eniten vihaamalleen henkilölle. Likaisesta työstä hän maksoi afrikkalaiselle noitatohtorille 150.000 dollaria. Jotta vaikutukset olisivat olleet vahvempia, Jacko myös kylpi lampaan veressä.
Spielbergille Jacko halusi kostaa sen, että häntä ei valittu Peter Pan -elokuvaan. Jackson on julkisesti tunnustanut olevansa Peter Panin suuri fani, ja jopa tosielämän Peter Pan.
Uudet paljastukset eivät ainakaan paranna Jacksonin asemia oikeudenkäyntien viidakossa. Tähän saakka hän on onnistunut selviämään rahalla pahimmista syytteistä, mutta koko ajan tulee esiin uusia kertomuksia hänen oudosta käyttäytymisestään.
Seuraava oikeudenkäynti alkaa 31. tammikuuta Jacksonin lykkäyspyynnöistä huolimatta. Nyt popparia odottaa syyte syöpälapsen hyväksikäytöstä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.