Autopesussa hulvaton lisäpalvelu – miehistä tulee taas poikia

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Automaattisesti toimivat autopesulat ovat vaivattomia paikkoja saada kaara puhtaaksi, eikä tällöin tarvitse ruiskutella pesurilla tai letkulla ja hangata harjalla. Suomessa autoja täytyy pestä ahkerasti etenkin syksyiseen vuodenaikaan, kun kaduilla olevaa kuraa roiskuu ajoneuvoon sivupeilejä myöten.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nyt verkossa leviää kuva vaihtoehtoisesta tavasta seurata automaattipesulassa etenevää autoa. Pesulan seinustalle on nimittäin asennettu vesipyssy, josta voi roiskuttaa vettä ohi kulkevan auton kylkeen. Vesileikin avulla saa uudenlaista jännitysmomenttia autopesuun, ja voisi olettaa, että ainakin kaikki perheen miespuoliset henkilöt lähtevät tällaiseen autopesulaan riemusta hihkuen.

Autopesuja voi nykyään varata etukäteen netistä, ja niitä voi antaa esimerkiksi tulevana isänpäivänä lahjaksi perheenpäälle arkea helpottamaan. Mikään ei kuitenkaan voita perinteistä kesähelteellä suoritettua vaahtopesua, jossa auton puhdistamisesta vastaa pikkuriikkisillä shortseilla ja valkoisilla t-paidoilla varustetut neitokaiset.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

PS: Lue lisää autoista Tyyliniekka.fi -verkkolehdestä.