Autonvalmistaja Nissan on julkaissut netissä kiehtovan esittelyvideon Leaf-sähköautonsa erikoisesta maalipinnasta. Auton maalipinnassa on UV-säteistä energisoituvaa materiaalia, jonka ansiosta auto alkaa hehkua pimeässä.

Daily Mail -lehden mukaan auton pinta latautuu päivän aikana UV-säteistä ja illalla auringon laskiessa se alkaa hohtaa. Perusidea on siis sama, jota muun muassa kellotauluissa on käytetty jo vuosikymmenten ajan. Valmistajan mukaan hehku kestää keskimäärin 8-10 tuntia auringonlaskun jälkeen. Auton maalipinta on surreylaisen Hamish Scottin innovaatio.
Autonvalmistaja on tukenut miehen projektia ja sen seurauksena Nissan Leaf sai hienon maalipinnan. Japanilainen autojätti on kertonut Autoexpress-lehdelle, että autonostajien on tulevaisuudessa mahdollista saada omaan autoonsa UV-maalia. Kehitystyö on vielä kesken, sillä autonvalmistaja haluaa taata maalille vähintään 25 vuotta kestävän öisen hohdon ja kestävyyden. Saa nähdä, tuleeko UV-maalipintaisia autoja tulevaisuudessa vastaan myös suomalaisilla teillä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten auto, Nissan tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
PS: Lue lisää autoista Tyyliniekka.fi -verkkolehdestä.