Leonardo DiCaprio heittäytyi rooliin – söi kuvauksissa raakaa maksaa

Joulukuun 25. päivä Yhdysvalloissa ensi-iltansa saava The Revenant -elokuva kertoo 1800-luvulla eläneestä turkismetsästäjä Hugh Glassista, joka joutui ankaran erämaan armoille. Pääosaa esittävä Leonardo DiCaprio on nyt avautunut vaikeasta roolistaan.

---
---

Suosikkinäyttelijä esittää The Revenant -elokuvassa harmaakarhun raatelemaksi joutunutta miestä, joka vaeltaa tuskallisen pitkän matkan takaisin ihmisasutuksen pariin. Yhdessä kohtauksessa DiCaprio syö aitoa, veristä ja raakaa maksaa, koska ohjaaja halusi tilanteesta mahdollisimman aidon tuntuisen.

– Kamalinta härän raa’an maksan syömisessä oli sen ympärillä ollut kalvo. Se oli kuin kumia. Ilman raakaa ja aitoa maksaa tilanne olisi kuitenkin ollut teennäinen, DiCaprio myöntää Variety-lehdelle.

The Revenant -elokuva pohjautuu tositapahtumiin ja saman nimiseen Michael Punken romaaniin. Elämäkerrallisen elokuvan ohjaajana toimii Alejandro G. Iñárritu. Elokuvan pääosissa nähdään Leonardo DiCaprion lisäksi Tom Hardy, Domhnall Gleeson ja Will Poulter.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.