Monilla kansainvälisillä artisteilla on omat nimikko-alkoholijuomansa, mutta nyt myös suosittu suomalaisräppäri on saanut oman oluensa. Vallilan Panimo on lanseerannut Memphis-tyylisestä gangsta rapistaan ja hiihtopipostaan tutulle Eevil Stöön oman oluen.
English pale ale -tyylinen olut kantaa nimeä Kyyneleet. Nimi viittaa räppärin tuoreimman Iso vauva Jeesus -levyllä kuultavaan kappaleeseen Kolmannen silmän kyyneleet.
Rumba-lehden mukaan Kyyneleet-juomaa tarjoillaan ainakin helsinkiläisessä Maltainen Riekko -olutravintolassa. Eevil Stöön oma olut on mennyt hyvin kaupaksi, sillä panimon Facebook-sivuilla sitä kerrotaan kuluneen vuorokauden aikana jopa 30 litraa.
Kyyneleet-oluen lisäksi myös Eevil Stöön levyt ovat nauttineet kovasta suosiosta suomalaisten hiphop-fanien keskuudessa. Miehen Iso vauva Jeesus -albumi nousi ilmestymisviikollaan Suomen virallisen listan ensimmäiselle sijalle.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten olut tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.