GTA San Andreas (PC)

Pelit · Stara.fi

Vuoden odotetuin peli on nyt vihdoin julkaistu myös PC:lle ja Xboxille! Yksi maailman suosituimmista pelisarjoista on siirtynyt seuraavaan vaiheeseen, kun 80-luvun Vice Citystä siirrytään 90-luvulle ja paljon suurempiin kuvioihin. Opit aiemmin ehkä liikkumaan Vice Cityssä, mutta San Andreas -pelissä liikkumiseen tarvitaan jo karttaa.

Kolmen kaupungin pelissä esikuvina ovat toimineet Los Angeles (Los Santos) San Fransisco (San Fierro) ja Las Vegas (Las Venturas). Ajallisesti GTA San Andreas sijoittuu 90-luvun alkuun, jossa päähenkilö Carl ”CJ” Johnson on päässyt vankilasta ja palaa kotikulmilleen. Siellä hän alkaa rakentaa ympärilleen imperiumia, joka saa voimavaransa lain tuolta puolen.

Rahantulo on pelissä hieman tiukempaa kuin aiemmin. Monista tehtävistä saa rahan sijaan vain kunnioitusta. Nyt myös hahmostaan täytyy pitää huolta, sillä ruokailu, kuntoilu, shoppailu ja tyttöystävien deittailu on tarpeen, mikäli haluaa edetä pelissä. Tehtävät ovat suurin piirtein samaa sarjaa kuin aiemmin, mutta mm. tanssitehtävät ovat hieman turhan lapsellisia ja menevät jo tasohyppelyn puolelle.

Odotetusti CJ osaa myös uida ja sukeltaa, se on ominaisuus joka bugitti Vice Cityssä pahasti. Musiikkipuoli toimii tuttuun tapaan upeasti. Mukana on lukuisia radiokanavia, joilla soivat 80-luvun lopun 90-luvun alkupuolen hitit. Biisivalintojen paino on tosin vahvasti Yhdysvaltain puolella.

Pelissä voi viettää aikaansa myös ilman alituisten tehtävien suorittamista. Muutakin tekemistä löytyy viikkokaupalla valokuvaamisesta tagien maalaamiseen ja simpukoiden sukeltamisesta jengiläisten listimiseen ja erilaisiin minipeleihiin, joita pelistä löytyy lukemattomia.

San Andreas-pelissä on aiempia GTA-versioita enemmän väkivaltaa, seksiä ja rikollisuutta, joten 18 vuoden ikäraja on ehkä tarpeen ilman kohuttua Hof Coffee -modiakin. Tulossa on mahdollisesti myös Suomi-modi, jossa mukana on mm. Suomi konepistooli…

Plussat:



+ Uskomattoman laaja ja näyttävä pelikenttä



+ Voi tehdä paljon muutakin kuin tehtäviä



+ Minipelit tuovat vaihtelua peliin



+ Ajoneuvojen ja aseiden määrä



+ Pelin pituus

Miinukset:



– Moninpeli puuttuu



– Kamerakulma holtiton autosta noustessa



– Koulu tai työ kärsii pelaamisesta



– Erittäin addiktoiva

Pisteet 5/5