Kim Kardashian ryöstetty Pariisissa – asemiehet iskivät hotellissa!

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Kim Kardashian on joutunut ryöstön kohteeksi Pariisissa sijaitsevassa hotellissa. Välikohtaus tapahtui sunnuntaina ja maanantain välisenä yönä tähden vieraillessa kaupungissa Pariisin muotiviikkojen vuoksi. Pariisin viranomaiset tutkivat parhaillaan tapausta.

Poliiseiksi naamioituneiden ryöstäjien kerrotaan uhkailleen Kardashiania aseilla hänen hotellihuoneessaan. He olivat teljenneet tähden vessaan ryöstön ajaksi. Miehet olivat laittaneet käsirautoihin myös hotellissa partioineen vartijan.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

The Telegraph -lehden mukaan ryöstäjien mukaan päätyi koruja noin kymmenen miljoonan euron edestä. Tähden tiedottaja kertoo Kardashianin olevan pahasti järkyttynut mutta muuten vahingoittumaton tapauksen jäljiltä. Tähden lapset eivät olleet hotellihuoneessa ryöstön aikana.

Kanye West in kerrotaan lopettaneen New Yorkissa järjestetyn esiintymisensä kesken saatuaan tiedon tapahtuneesta. Räppäri ilmoitti yleisölle keskeyttävänsä keikkansa perhesyihin vedoten.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.