Tiesitkö? Tästä syystä Heinz-ketsupeissa on numero 57

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Heinz-ketsuppipullojen etiketin yläpuolella on mystinen numero 57. Numero on ihmetyttänyt vuosien varrella monia ihmisiä, ja sen merkityksestä on erilaisia teorioita.

Monet ovat luulleet numeron viittaavan esimerkiksi Heinzin perustamisvuoteen. Toiset ovat epäilleet sen viittaavan siihen, että yhtiöllä on myynnissä 57 erilaista tuotetta. Heinz kuitenkin perustettiin vuonna 1869, ja yhtiö on lanseerannut tähän mennessä mailmanlaajuisesti yli 5 000 erilaista tuotetta.

Metro-lehden mukaan 57 on yhtiön perustajan, Henry John Heinzin onnenluku. Mies oli matkustamassa junalla vuonna 1896, kun hän näki 21 erilaista kenkäparia mainostavan mainoksen. Mies piti mainosta nokkelana, ja päätti soveltaa sitä omaan yhtiöönsä.

Heinzillä oli tuolloin markkinoilla yli 60 erilaista tuotetta. Mies päätti kuitenkin valita numeron 57, sillä se oli hänen onnenlukunsa.

Numeron sijaintipaikalla on myös oma merkityksensä. Jotta ketsuppi valuisi sujuvammin ulos, suositellaan pulloa naputtamaan hekkästi kohtaan jossa numero 57 sijaitsee.

 

https://www.instagram.com/p/nyr6-US4S8/