Kotimaisen HIM -yhtyeen Dark Light -albumi julkaistaan perjantaina. Viihdelehti Stara.fi kuunteli albumin ennakkoon. Yhtye on syntynyt tälle albumille käytännössä uudelleen, sillä nyt HIMin soundi on muuttunut radikaalisti kevyempään suuntaan. Levyltä huomaa selvästi, että se on työstetty Yhdysvalloissa. Muutos on maailman levymarkkinoita ajatellen oikein posiviitinen.
Albumin avausraita Vampire Heart on ensimmäisen singlelohkaisun tapaan melodista raskaampaa rockia, mutta aiemmasta synkästä HIM-soundista on jäljellä rippeet, eli Villen synkän melankolinen ääni. Muuten on menty selvästi popin suuntaan, mutta ei liikaa. Kappale on melodisesti lähellä Wings Of A Butterfly -kappaletta, mutta sitäkin kevyempi.
Wings Of A Butterly single onkin jo kaikille tuttua kauraa. Sen kertosäkeen melodia jää kuin purkka tukkaan ja kertsin loppuosan kitarapätkä on kuin piste i:n päälle. Tässä on selvää hittikamaa, ja kappale onkin jo noussut mm. Britannian singlelistalle.
Under The Rose edustaa levyn menevämpää osastoa. Vauhtia riittää ja tässä mennään aika lähellä edellisten levyjen tunnelmaa. Tästä viisusta ei saa irti kovinkaan erikoisia tunnelmia, joskin loppuosan tunnelmointi tuo kaivattua vaihtelua paahtoon. Täytepala.
Killing Loneliness alkaa samoissa tunnelmissa kuin taannoinen Join Me. Sen enempää yhtäläisyyksiä ei olekaan. Taustan piano korostaa massiivisen kaunista tunnelmaa. Tämäkin on peruskamaa ilman hittiin tarvittavia koukkuja. Levyn nimikappale Dark Light on tunnelmallinen slovari, josta löytyy myös mielenkiintoinen modulaatio. No jaa.
Behind The Crimsom Door rokkaa heti ensimmäisestä sekunnista lähtien ja vahvasti melodinen kappale kuuluukin levyn parhaimmistoon. Villen ääni kuulostaa säkeistöissä korostetun matalalta, mikä luo omintakeista tunnelmaa. Kertosäkeessä mennään vuorostaan kovaa ja korkealta. Olisin lisännyt kertsin taustalle vielä pianomelodian. Hieno biisi.
Kauhuelokuvamaisen alun jälkeen The Face Of God tarjoilee mainiota old school-rokkisoundia, jota ryydittää 2000-luvun synasoundi. Biisin päästyä käyntiin voimaa kyllä riittää, mutta tunnelma hukkuu, kun laulumelodioista ei löydy kiinnekohtaa. Drunk On Shadows kulkee tutuissa HIM-tunnelmissa joskin taustalla vilahtelee parikin mielenkiintoista soundia. Muuten tämä on peruskamaa.
Rauhallisessa Play Dead -kappaleessa astutaan soundillisesti jo Coldplayn ja Kentin alueelle. Perhosia vilisevän biisin tunnelma pyörii vahvasti kitaran ympärillä. Päätösraita In The Nightside Of Eden on massiivinen fiilistelyraita, jonka voima löytyy ainoastaan kertosäkeestä.
Kokonaisuutena Dark Light on melkein yhtä hieno kuin edeltäjänsä, vaikka takuuvarmoja hittejä ei montaa löydykään. Soundeihin on panostettu enemmän ja kokonaisuus on hiotumpi, mutta se ei aina tee levystä automaattisesti hyvää. Nyt kohdeyleisö on ainakin hieman suurempi, koska aiemmin melankolinen synkkyys on varmasti karkoittanut kuulijoita ainakin rapakon takana. Peukut pystyyn levyn menestykselle!
Pisteet 4/5
