Selena Gomezin nimestä tavaramerkki – yllättävä syy paljastui

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Selena Gomez lukeutuu pop-maailman tämän hetken suosituimpiin amerikkalaistähtiin. Musiikkiuran ja näyttelemisen ohella hänet tunnetaan Instagramin seuratuimpana henkilönä. Myös hänen seurustelusuhteensa The Weekndin kanssa on ollut paljon otsikoissa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU
Lue myös Taylor Swift aloitti häävalmistelut – pyysi kahta supertähteä kaasoiksi

Nyt poptähti on tehnyt omasta nimestään tavaramerkin. TMZ-sivuston mukaan hän haluaa turvata olevansa viihdemaailman ainoa Selena Gomez. Tavaramerkin ansiosta kukaan muu ei voi tehdä musiikkia tai esiintyä elokuvissa samaa nimeä käyttäen.

Tavaramerkki koskettaa myös koruja, mikä viittaa siihen, että tähti olisi suunnittelemassa oman korumalliston lanseeraamista. Yhtenä syynä päätökselle kerrotaan olevan se, että tavaramerkin myötä fan club -palvelujen säätely on helpompaa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.