Ihmiset kaunistelevat totuutta – näin some ja todellisuus eroavat

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sosiaalisessa mediassa kaikki haluavat antaa itsestään parhaan mahdollisen kuvan, minkä vuoksi moni päätyy silottelemaan todellista elämäänsä kuvissa. Nyt videolla nähdään melko todentuntuinen kooste siitä miten eri ihmiset käyttävät sosiaalista mediaa.

Ihmiset eivät yleensä halua kuvata sotkua, antaa itsestään väsynyttä kuvaa tai muutenkaan esiintyä kuvissa millään tavalla epäimartelevasti. Moni vääristää sosiaaliseen mediaan jo aamulla otetun kuvan tai snapchat-tarinan sillä, että meikkaa tai laittaa hiuksensa ennen kuvausta, mutta esittää kuitenkin juuri heränneensä.

Osa ihmisistä haluaa antaa itsestään terveemmän kuvan ja julkaisee kuvia esimerkiksi kauniin värikkäistä terveysruoista ja -juomista, jotka ovat kuitenkin todellisuudessa olleet niin pahoja, että ne ovat joutaneet roskiin. Toisinaan seurustelevat ihmiset myös vääristelevät oman suhteensa tilaa ja täyttävät Instagramit romanttisilla kuvilla, joiden ottamisen jälkeen kumpikin osapuoli on jatkanut murjottamista.

https://www.facebook.com/DitchtheLabel/videos/10154097367221008/