Pompejin ruumis ihmetyttää – kuoliko hän masturboidessaan?

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Antiikin Roomaan kuulunutta Pompejin kaupunkia koetteli lähes kaksi tuhatta vuotta sitten tuhoisa tulivuoren purkaus. Vuonna 79 tapahtunut Vesuviuksen purkaus tuli lähialueiden asukkaille täytenä yllätyksenä, ja se tappoikin arviolta 10.000 ihmistä.

Sosiaalisessa mediassa levinneen kuvan on epäilty osoittaneen kuinka varoittamatta luonnonkatastrofi todella tulikaan. Pompeii Archaelogical Park -museon Instagram-tilillä jaetussa kuvassa nähdään hyvin säilynyt purkauksen uhri, jonka oikea käsi on hänen levitetyillä haaroillaan.

Miehen asennon vuoksi monet spekuloivat hänen olleen masturboimassa juuri purkauksen tapahtuessa. Kuva levisi nopeasti Twitterin ja Redditin kaltaisilla sivustoilla. Vesuviuksen urheja 25 vuoden ajan tutkinut tulivuoritutkija Pier Paolo Petrone ei kuitenkaan näe otoksen huumoriarvoa eikä usko miehen olleen masturboimassa kuolinhetkellä.

– Kyseinen mies ei missään nimessä masturboinut, ja jonkun nuoren ajanhaaskaajan väitteistä on turha edes keskustella, Petrone avautui Daily Dot -sivustolle.

– Kuvassa oleva aikuinen mies kuoli kuuman pyroklastisen tuhkapilven ansiosta. Hänen kätensä ja jalkansa ovat koukistuneet kuumuuden ansiosta, tulivuoritutkija valisti.

 

https://www.instagram.com/p/BVHhxpyhlPo/

https://twitter.com/PersianRose1/status/881404742299242497