Miestä pidettiin orjana vajassa 40 vuotta – poliisi pelasti lopulta

Uutiset Toimittaja:

Viranomaiset ovat pelastaneet miehen, jonka uskotaan eläneen alle kahden metrin tilassa 40 vuoden ajan. Modernin orjuuden uhriksi epäilty uhri löydettiin pienestä puuvajasta Iso-Britannian Cumbriassa.

58-vuotias uhri eli pelkästään puutarhatuolin, likaiset vuodevaatteet ja television sisältäneessä vajassa vuodesta 1978 saakka. Poliisi on pidättänyt 79-vuotiaan miehen epäiltynä hänen orjuuttamisesta.

Brittiläinen mies löydettiin työsuojelujärjestö GLAAn saaman nimettömän vihjeen ansiosta. Järjestön edustajan Martin Plimmerin mukaan teini-ikäisestä saakka palkattomaan työhön pakotettu uhri oli sekavassa tilassa ja selkeästi traumatisoitunut kokemuksistaan.

– Hän nukkui vajan lattialla olleissa likaisissa lakanoissa. Vajassa ei ollut lämmitystä, ja sen sisällä oli erittäin kylmä. Kenenkään ei pitäisi elää sellaisissa olosuhteissa, Plimmer kuvaili Guardianin mukaan.

– Kyseessä on erittäin surullinen ja vakava tapaus, mies lisäsi.

 

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.