Yhdysvaltojen Coloradossa sijaitseva Aspen tunnetaan erityisesti rikkaiden ja kuuluisuuksien suosimana talvilomapaikkana. Nyt kaupungin luksushotelliin on tehty mittava varkaus.
Kolme miestä ilmestyi 21. joulukuuta Aspenin Little Nell -hotelliin. He avasivat keskellä kirkasta päivää hotellin aulassa sijaitsevan vitriinin, jossa oli esillä Piranesi-jalokiviliikkeen koruja.
Varkaat sujauttivat mukanaan olleeseen laukkuun yhteensä 800 000 dollarin edestä kaulakoruja, korvakoruja ja sormuksia. Aspen Times -lehden mukaan varkaus selviis henkilökunnalle vasta kymmenen minuuttia myöhemmin.
Piranesi-jalokiviliikkeen mukaan vastaavaa ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin. Poliisit etsivät parhaillaan teosta epäiltynä kahta noin 20-vuotiasta ja yhtä vanhempaa miestä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Colorado, hotelli, koru, Poliisi, rikos tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.