Suomalaisten suosikkiyhtyeeksi jo vuosikymmeniä sitten muodostunut rocktaivaan kiintotähti Popeda on saanut erikoisen kunnianosoituksen, kun sen hittikappale Lihaa ja perunaa on käännetty ja esitetty saksaksi. Verkossa leviää parhaillaan YouTube-video saksankielisestä versiosta.

Kyseessä on Der Päpste -yhtyeen näkemys Ikurin Turbiinin johtaman yhtyeen suosikkikappaleesta. Ihan heti ensisekunneista kuulija ei välttämmättä edes huomaa Karjala-kappaleen poikkeavaa kieltä, kunnes hämmennys valtaa mielen.
Kuulijan huulilla lienee kuitenkin hymy jo viimeistään kertosäkeen kohdalla, sillä saksan kieli tuntuu taipuvan hyvin popedamaiseen soitantaan. Maxin, Hatti-Watin, Samulin ja Leon muodostama Der Päpste on saanut kappaleellan melkoisesti huomiota varsinkin Suomessa, sillä kappaleen musiikkivideo leviää parhaillaan nopeasti.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Popeda tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.