Elokuulle suunnitellun Woodstock 50 -festivaalin uutisoitiin aikaisemmin peruuntuneen. Nyt tapahtuman järjestäjät kuitenkin väittävät festivaalien edelleen tapahtuvan rahoittajien vetäytymisestä huolimatta.
Woodstock 50 LLC:n mukaan 16.-18. elokuuta järjestettäväksi tarkoitettujen festivaalien suunnittelu ja järjestely jatkuu takaiskusta huolimatta. Järjestäjien tavoitteena on hankkia tapahtumalle uusia rahoittajia ja yhteistyökumppaneita.
– Woodstock 50 kiistää väitteet festivaalien peruuntumisesta ja tulee hakemaan oikeussuojakeinoja, tapahtuman järjestäjät kommentoivat Poughkeepsie Journal -lehdelle.
Alkuperäisen Woodstockin 50. vuotisjuhlan kunniaksi pidettävien kolmipäiväisten festivaalien järjestelyissä on jo aikaisemmin ilmennyt ongelmia, sillä esimerkiksi lipunmyynti ei alkanut ennakkoon ilmoitettuna ajankohtana. Tapahumasta onkin pelätty etukäteen jopa seuraavaa Fyre-festivaalin kaltaista katastrofia.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten festivaali, Woodstock tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.