Take That-tähti Mark Owen

Haastattelut · Stara.fi

Viihdelehti Stara.fi tapasi Take That -yhtyeestä tutun poptähden Lontoossa. Takavuosien megatähti Mark Owen kertoo maailmankuulun poikabändin paluusta julkisuuteen sekä hänen omasta soolourastaan ja rauhallisista tulevaisuudensuunnitelmistaan.

Take That oli kymmenen vuotta sitten maailman suosituin poikabändi. Bändin megasuosio on poikinut vuosien saatossa lukuisia poikabändikopioita, kuten Boyzone ja vaikkapa Westlife. Brittiviisikko teki vastikään komean paluun hittilistoille, kun poikien uusi kokoelma-albumi Never Forget – The Ultimate Collection nousi yllättäen brittilistan sijalle numero kaksi.

Yli 25 miljoonaa albumia myynyt Take That on Britanniassa jälleen lähes yhtä suosittu bändi kuin parhaina kulta- ja platinavuosinaan. Aikoinaan brittilistan ykköseksi nousseet singlet Back For Good, How Deep Is Your Love, Pray, Babe, Everything Changes, Sure, Never Forget ja Relight My Fire ovat jälleen tiheässä radiosoitossa.

Bändin ensi kevään areena- ja stadionkiertue myytiin puolestaan parissa tunnissa loppuun. Mark Owen on ollut jo vuosikausia vakuuttunut bändinsä saavutusten ainutlaatuisesta merkityksestä brittimusiikkihistoriassa.

– Take Thatia pidettiin menestysvuosiemme kuluessa, ja eromme jälkeisinä vuosina, lähes pelkästään teinityttöjen suosikkibändinä. Useimpien poikabändien yleisöhän koostuu perinteisesti lähes kokonaan nuorista tytöistä, Owen mietiskelee Lontoon King’s Roadilla sijaitsevassa katukahvilassa.

– Meidän laulumme ovat kuitenkin alkaneet viimein saada viime vuosina ansaitsemaansa arvostusta myös musiikillisten arvojensa ansiosta.

– Alkuaikojemme singlet kuten Promises ja I Found Heaven olivat toki melko tyypillistä poikabändimateriaalia, mutta esimerkiksi Back For Good ja Never Forget ovat erinomaisia vakavammin otettavia poplauluja. Gary Barlow on ollut aina lahjakas laulunkirjoittaja, hän on vihdoinkin alkanut saada huomiota laulunkirjoitustaidoilleen, Mark iloitsee.

– Minä olen ollut vakuuttunut hänen ja bändimme ainutlaatuisesta paikasta ja merkityksestä musiikkimaailman historiassa jo useita vuosia.

Robbie Williamsin hiljaisuus

Take That palaa ensi keväänä Britannian suurimmille esiintymislavoille. Mark Owen (33), Gary Barlow (34), Jason Orange (35) ja Howard Donald (37) saavat kiertueestaan kukin vähintään miljoonan punnan palkkion. Soolourallaan jo lähes sadan miljoonan omaisuuden ansainnut Robbie Williams (31) ei ole kuitenkaan edes vaivautunut vastaamaan entisten bändikavereidensa pyyntöön esiintyä edes yhdessä bändin konserteista.

Myöskään biisinikkari Gary Barlow ei ole ainakaan näillä näkymin kirjoittamassa uusia Take That -lauluja.

The Ultimate Collection -albumia varten äänitetty bonuskappale Today I’ve Lost You jäänee bändin viimeiseksi studiokappaleeksi. Gary Barlow kirjoitti sen aikoinaan Never Forget -singlen jälkeen julkaistavaksi singlekappaleeksi, mutta sen sijasta ilmestyikin bändin aktiiviuran päättäneelle Greatest Hits -albumille laulettu Bee Gees -cover How Deep Is Your

Love
-single.

– Uuden Take That -studioalbumin työstäminen ja julkaiseminen tuntuvat ainakin tällä hetkellä hyvin epätodennäköisiltä asioilta. Juhlakiertueen toteuttaminen on perusteltu kunnianosoitukselta uskollisille faneillemme, mutta uusien laulujen laulaminen olisi paikallaan polkemista ja menneisyyteen paluuta. Me kaikki olemme edenneet elämässämme uusiin haasteisiin.

Mark Owenin itsenäisyys

Mark Owen on kirjoittanut ja laulanut vuonna 1996 hajonneen Take Thatin jälkeisellä soolourallaan jo kolme sooloalbumia: Green Man, In Your Own Time ja How The Mighty Fall.

Monikansallisten BMG ja Universal Music -levy-yhtiöiden artistina kaksi ensimmäistä albumiaan julkaissut Owen on työstänyt uusimman albuminsa täysin itsenäisenä yrittäjänä. How The Mighty Fall -albumi on Owenin perustaman ja omistaman Sedna Records -äänilevymerkin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa levyjulkaisu.

– Oman levy-yhtiön perustaminen antoi minulle mahdollisuuden julkaista juuri sellaista musiikkia, jota haluan tehdä ja jollaista haluan tarjota kuuntelijoilleni. Suurten levy-yhtiöiden artistit joutuvat yleensä tekemään suuriakin kompromisseja.

Mark Owen ei ole ainoa tunnettu tähti, joka on siirtynyt monikansallisten levy-yhtiöiden sijaan omakustanteisiin.

– Useat artistit – kuten esimerkiksi Melanie C ja Simply Red – julkaisevat musiikkiaan nykyisin täysin omatoimisesti omalla levymerkillään, Mark kertoo.

How The Mighty Fall popalbumi aikuiseen makuun.

Albumilla on kitarapoppia, funkia, rockia ja balladeja. Sanoitukset kertovat muun muassa itsensä löytämisestä, itsevarmuuden kasvattamisesta sekä rakkauden saamisesta ja menettämisestä. Vaikka muutamat laulut ovat melko melankolisia, levyllä on vahva optimistinen perustunnelma.

How The Mighty Fall -albumin uutena singlenä julkaistaan Hail Mary -niminen laulu, jonka inspiraationlähteenä on ollut Owenin oma äiti. Hän on kuitenkin yleistänyt laulun teeman, jotta mahdollisimman erilaiset kuuntelijat voisivat samastua sen sisältöön ja sanomaan.

Hail Mary on yksinkertainen laulu, joka kertoo rakkaudesta ja sen kaipuusta. Olen erittäin tyytyväinen myös sen musiikkivideoon, jossa hyödynnetään animaatiota. Olisi todella hienoa, jos single nousisi Top 10 -listoille, Owen toivoo.

– Vaikka Take Thatin keväinen kiertue tulee muuttamaan elämäni jälleen kiireiseksi poptähtielämäksi, uskon sen jälkeisen tulevaisuuteni pysyvän melko rauhallisena. Nautin matalaprofiilisesta elämäntavastani. Olisi hienoa, jos voisin elää tulevaisuudessanikin tyttöystäväni kanssa rauhallista kotielämää ja julkaista uuden albumin muutaman vuoden välein.

Teksti: Jouni Leinonen

Lontoo