Pablo Escobarin perustaman Medellin-kartellin luotettuna palkkamurhaajana toiminut Jhon Jairo ”Popeye” Velasquez on kuollut. Kolumbian viranomaiset vahvistivat hänen kuolleen syöpään.
Velasquez joutui joulukuun lopussa sairaalaan vatsasyövän vuoksi. Hän oli CBS-uutissivuston mukaan kemoterapiahoidossa ennen kuolemaansa.
Velasquez muistetaan Escobarin luottomiehenä ja hänen palkkamurhaaja-armeijansa johtajana. Vuonna 1992 hänet tuomittiin vankeusrangaistukseen presidenttiehdokas Luis Carlos Galanin murhasta. Velasquez vapautui vuonna 2014, mutta vuonna 2018 hänet tuomittiin uudelleen rikollisesta toiminnasta.
Medellin-kartellin palkkamurhaaja tunnusti murhanneensa itse yli 300 ihmistä. Lisäksi hän kertoi järjestäneensä yli 3,000 ihmisen murhat.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Meksiko, Pablo Escobar, rikos tai laajemmin aihealueesta Ohhoh!.