Martat vinkkaavat: Näin teet herkullista granolaa kotona

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Granola tai mysli on monen aamupalaherkku, jota kuluu reilusti viikossa. On edullisempaa valmistaa granolaa itse, eikä se ole kovinkaan vaikeaa. Raaka-aineeksi sopii kaurahiutaleiden lisäksi lähes kaikki siemenet, pähkintä tai kuivatut marjat ja hedelmät.

Martat on julkaissut herkullisen granolan ohjeen nettisivuillaan. Reseptiä on helppo varioida omien makumieltymysten mukaan. Kannattaa tehdä kerralla enemmän, niin herkkua riittää moneksi aamuksi.

5 dl isoja kaurahiutaleita



2 dl auringonkukansiemeniä



1 dl vaahterasiirappia tai vaaleaa siirappia



3/4 dl rypsiöljyä



ripaus suolaa



3 dl pakastekuivattuja kotimaisia marjoja

1. Levitä leivinpaperi uunipellille. Kaada kaurahiutaleet ja auringonkukansiemenet pellille. Sekoita joukkoon siirappi, öljy ja ripaus suolaa.



2. Paista sekoitusta 200-asteissa uunissa noin 20 minuuttia, kääntele välillä.



3. Anna jäähtyä ja lisää marjat. Säilytä granola tiiviissä purkissa.