Moni ei osaisi kuvitella lehmiä vaarallisiksi eläimiksi, mutta joissain tilanteissa nekin voivat jopa tappaa ihmisen. Juuri näin kävi taannoin Iso-Britannian Ivescarissa.
82-vuotias mies oli ollut kävelyllä 78-vuotiaan vaimonsa kanssa, kun lehmälauma rynni heidän päälle. Mies julistettiin kuolleeksi paikalle saapuneiden ensihoitajien toimesta. Hänen ruhjeista kärsinyt vaimonsa toimitettiin sairaalaan, jossa hän toipui vammoistaan.
Yorkshire Evening News -lehden mukaan pariskunnan uskotaan säikäyttäneen vahingossa lauman, johon kuului täysikasvuisten lehmien lisäksi vasikoita. Viranomaiset suosittelevat liikkumaan lehmälaumojen läheisyydessä varoen ja pitäen koirat hihnassa kiinni, etenkin eläinten kiima-ajan aikaan.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten kuolema, lehmä, vanhus tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.