Floridalainen perheenäiti on pidätetty huumausaineiden hallussapidosta. Hänen epäillään myös vaarantaneen kolmevuotiaan lapsensa turvallisuuden.
The Smoking Gun kertoo, että 24-vuotias tarjoilijana työskentelevä Casey Quoka oli yrittänyt piilottaa huumeita lastenkirjan sisään. Hän oli tunkenut kirjan väliin kokaiinia, marihuanaa ja MDMA-pillereitä. Poliisit löysivät piilon.
Viranomaiset olivat suorittamassa Quokan kotona etsintää, kun huomasivat möykyn The Cat in the Hat -lastenkirjassa. Naisen onni on, että poliisit löysivät huumejemman pienen pojan sijaan. Lapsi tullaan todennäköisesti ottamaan huostaan, koska hänellä oli myös kehossaan todisteita liiallisesta ruumiillisesta kurittamisesta.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten huumeet, Poliisi tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.