Tämän syyllisemmän näköistä ei kissasta saa

Nettivideot
Toimittaja:

Kerroimme pari viikkoa sitten koirasta, joka oli syönyt luvatta herkkuja isäntänsä poissaollessa. Isännän tultua kotiin ei syyllisen löytäminen ollut kovin vaikeaa, vaikka taloudessa oli kaksi koiraa. Nyt vastaava tilanne on käynyt kissalle.

Miuku oli leikkinyt ikkunalaudalla olleella kukkaruukulla, kun isäntäväki oli poissa. Isännän saapuessa taloon maassa oli kasa multaa. Perheen toinen kissa oli hieman hämmentynyt, mutta toinen kissoista löytyi pian kyyristelemässä seinän vieressä. Toruvaa isäntäänsä liikkumatta suurilla silmillään katsellut kissa jäi todennäköisesti kiinni puuhastelustaan.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Nettivideot -osioistamme.