Pidä selkä kunnossa – tässä vinkit opiskelijoille

Lifestyle Terveys Kirjoittaja: , toimittaja

Opiskelijat saattavat istua pitkiä aikoja joko pulpetin tai tietokoneen ääressä. Aivan kuten toimistotyöntekijöille, tulee myös koululaisille muistuttaa riiittävistä liikuntahetkistä. Istumista kannattaa tauottaa.

– Ei ole olemassa yhtä oikeanlaista istuma- tai seisoma-asentoa, johon pyrkimällä voisimme välttää staattisen paikallaanolon aiheuttamaa tuki- ja liikuntaelinten rasitusta. Tärkeää olisi kiinnittää huomiota riittävään asennon vaihteluun ja tauottamiseen. Jo aivan lyhyetkin tauot ovat hyödyllisiä, Selkäliiton Back to Move! -hankekoordinaattori Katri Koivuneva kertoo.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Asennon vaihtelun ja tauottamisen lisäksi on hyvä muistaa muun arjessa tapahtuvan liikuskelun ja liikunnan merkitys hyvinvoinnille. Esimerkiksi matkat oppilaitokseen olisi hyvä taittaa jalan tai pyöräilemällä.

Näin lisäät liikettä opiskelupäiviin
– Vaihtele opiskeluasentoja säännöllisesti ja usein päivän aikana. Esimerkiksi nouse välillä seisomaan.
– Tauota ja jaloittele. Liikuskele ja hae vaikka lasi vettä. Lyhyetkin tauot ovat hyödyllisiä.
– Taukojumppaa opiskelun lomassa. Tee pumppaavia verenkiertoa elvyttäviä liikkeitä, kuten käsien ja hartioiden pyörityksiä, ylävartalon kiertoja ja erilaisia kyykkyjä.
– Liiku säännöllisesti. Lukulomalla liikuntaa ei välttämättä koulumatkoista kerry, joten omaehtoisia liikkumis- ja liikuntakertoja kannattaa sovittaa päivän lomaan.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Lifestyle, Terveys -osioistamme.

.