Sofia Zida : Disco Mamazida

Singlet · Stara.fi

Suomalainen discolupaus Sofia Zida julkaisee nyt toisen singlensä Disco Mamazida. Vaasalais-helsinkiläinen 22-vuotias kaunotar on tähdännyt musiikkialalle pienen ikänsä, ja nyt kova työ alkaa tuottaa hedelmää. Ensimmäinen single oli tyylikästä r&b-tavaraa, mutta se ei vielä ottanut tuulta alleen. Tuore toinen single on kuitenkin eri universumista.

Disco Mamazida iskee tajuntaan ja varsinkin tanssijalkaan heti ensimmäisistä sekunneista. On selvää, että tässä on genrensä paras kotimainen tuotos pitkään aikaan. ”So give it up – and feel the beat”.

Biisi on odottamattoman tiukkaa vokaali-housevääntöä raikkaalla soundilla esikuvia liikaa kierrättämättä. Eniten fiiliksiä on haettu ehkä Madonnan tuoreimmasta lätystä, mutta silti single on omaperäinen viisu.

Sofian lievästi vokooderilla käsitellyt vokaalit kuulostavat metallisen räväköiltä. Kertosäkeissä vokaalisoundista tulee hieman eurohuttu-fiilis, mutta säkeistöissä metallisoundiset vokaalit toimivat erittäin hienosti. Disco Mamazida tulee takuulla toimimaan tanssilattialla myös Suomen ulkopuolella. Selvä tanssihitti Madonnan jalanjäljillä!

Sofia Zidan esikoisalbumi julkaistaan vielä tulevan kevään aikana. Tämä single antaa odottaa siltä todella kovaa kokonaisuutta.

Pisteet 4/5