Stara.fi:n arvostelussa vuoden parhaimpiin elokuviin aikanaan rankattu Crash valittiin viime yönä Suomen aikaa 78. Oscar-gaalassa viime vuoden parhaaksi elokuvaksi. Kolme pystiä pokannut elokuva voitti myös parhaan leikkauksen ja parhaan käsikirjoituksen Oscarit.
Yhtä menestyksekäs oli selvä ennakkosuosikki Brokeback Mountain, jonka ohjauksesta palkittiin Ang Lee. Lisäksi elokuva voitti parhaan musiikin ja parhaan sovelletun käsikirjoituksen palkinnot. Kolme pystiä oli kuitenkin vähemmän kuin elokuvan odotettiin saavan.
Reese Witherspoon palkittiin parhaana naisnäyttelijänä elokuvasta Walk The Line. Parhaaksi miesnäyttelijäksi valittiin Capote-elokuvan Philip Seymour Hoffman. Sivuosien puolella Oscarit jaettiin George Clooneylle elokuvasta Syriana ja Rachel Weiszille elokuvasta The Constant Gardener.
King Kong voitti odotetusti erikoiskoistehosteiden Oscarin ja Geishan muistelmat parhaan puvustuksen Oscarin.
Illan pisimmästä ja tunnerikkaimmasta kiitospuheesta vastasi Reese Witherspoon. Hän muisti kiittää myös isoäitiään, joka opetti näyttelijälle kestävyyttä ja antoi hyvän itsetunnon.
– Ne olivat myös June Carterin ominaisuuksia. Ihmiset kysyvät minulta usein, että millainen hän oli ja vastaan heille että ”hän halusi vain olla jotain”, Witherspoon kertoi.
Witherspoonin perheessä on nyt aihetta juhlaan, sillä hänen miehensä Ryan Phillippe sai Oscarin parhaasta elokuvasta Crash.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.