Paluuta parhaillaan tekevä poikabändi Take That on joutunut hieman kiusallisen ongelman eteen. Yhtyeen biisinikkari Gary Barlow on nimittäin lihonut vuosien varrella niin, että hänellä on vaikeuksia pysytellä muiden perässä tanssikuvioissa.
35-vuotias Barlow ja yhtyetoverit Mark Owen, Howard Donald ja Jason Orange valmistautuvat juuri ensimmäiseen kiertueeseensa sitten hajoamisensa vuonna 1996. Tulevilla keikoilla pitäisi nähdä energisiä tanssikoreografioita, mutta Barlowin kunto voi asettaa niille esteitä.
Mark Owen pelkää, ettei yhtye ehdi valmistautua kiertueeseen, joka sisältää 11 esiintymistä. Loppuunmyyty turnee alkaa Newcastlesta ensi kuussa.
– Gary on päästänyt itsensä hieman huonoon kuntoon viimeisen kymmenen vuoden aikana ja hänellä on nyt enemmän vaikeuksia kuin hän osasi odottaa. Pidämme nyt peukkuja, että hän ehtisi kuntoutua ajoissa, Owen kertoi The People -lehdelle.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.