Julkisuudessa erittäin vähäpukeisena nykyisin näyttäytyvä poptähti Rihanna on viime vuosina pyrkinyt hieman ronskimpaan imagoon. Viime aikoina tähti on vahvistanut imagoaan muiden muassa bilettämällä ahkerasti, sillä popparista on levinnyt julkisuuteen runsaasti alkoholinhuuruisia bilekuvia.
Nyt megatähden kerrottiin lähettelevän tuhmia tekstiviestejä 21-vuotiaalle teinitähti Joe Jonasille. Laulajakaunottaren ympärille pyöriikin nyt juoruja siitä, yrittääkö hän vietellä Jonas Brothers -yhtyeen rokkarilaulajan. Tekstiviestien kerrottiin olevan todella pervoja.
– Rihanna nauraa ja lukee ääneen kavereilleen lähettämiään viestejä. Yhdessä viestissä hän sanoi Joelle haluavansa antaa tälle elämänsä villeimmän kyydin, Rihannan lähipiiriin kuuluva henkilö kertoi stupidcelebrities-sivuston mukaan.
23-vuotiaan Rihannan on kerrottu pitävän perverssistä ja dominoivasta seksistä. Rihanna kertoi haluavansa miehen olevan sängyssä pomo, sillä muuten hän ei tuntisi oloaan naiselliseksi.
Joe Jonas on heilastellut useiden julkkiskaunottarien kanssa. Laulajahurmurin käsipuolessa on nähty muun muuassa Twilight-tähti Ashley Greene, laulaja Demi Lovato ja kantritähti Taylor Swift. Joe on kertonut etsivänsä vielä ”sitä oikeaa”.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Rihanna tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.