Ellen DeGeneres lopettaa uransa – fanit järkyttyivät

Yhdysvaltalainen tv-tähti ja koomikko Ellen DeGeneres aikoo lopettaa uransa julkisuudessa. Kaksi vuotta sitten The Ellen DeGeneres Show -ohjelman juontajana lopettanut tähti paljasti asian taannoisella stand up -keikallaan Kalifornian Santa Rosessa.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

– Antakaa kun kerron, mitä minulle on tapahtunut sitten viime näkemän. Olen hankkinut kanoja. Ai niin, ja sain potkut viihdeteollisuudesta koska olin ilkeä, DeGeneres kertoi People-lehden mukaan.

DeGeneres myönsi yleisölle voivansa olla vaativa ja kova, mutta kiisti olevansa ilkeä. Hän kertoi aikovansa vetäytyä kokonaan julkisuudesta. Suunnitelmissa ei ole jatkaa uraa esimerkiksi elokuvissa tai teatterin lavalla.

– Tämä on viimeinen kerta, kun tulette näkemään minut. Lopetan tulevan Netflix-spesiaalini jälkeen, DeGeneres paljasti.

Vuonna 2020 julki tuli synkkiä syytöksiä Ellen DeGeneres Show -ohjelmaan liittyen. DeGeneresiä syytettiin työntekijöiden kaltoin kohtelusta ja toksisen työilmapiirin luomisesta. Ellen DeGeneres Show päättyi toukokuussa 2022.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.