Arvostettu australialainen näyttelijä Cate Blanchett on tullut tunnetuksi lukuisista yleisö- ja arvostelumenestyksistä. Kaksi Oscar-palkintoa voittanut ja muun muassa Taru sormusten herrasta -elokuvissa näytellyt tähti on nyt vihjannut, että hän suunnittelee näyttelijänuransa lopettamista.
– Perheeni pyörittelee aina silmiään kun sanon näin, mutta minä todella tarkoitan sitä. Olen vakavissani näyttelemisen lopettamisen suhteen. On paljon asioita, joita haluan vielä tehdä elämässäni, Blanchett paljastaa Radio Times -lehden haastattelussa.
Blanchett ei kertonut tarkemmin, milloin hän suunnittelee vetäytyvänsä eläkkeelle näyttelemisestä. 55-vuotias näyttelijä tähdittää parhaillaan Steven Soderberghin vakoojadraamaa Black Bag, ja hän näytteli taannoin pääroolia Apple TV:n psykologisessa jännityssarjassa Disclaimer. Hänet nähdään seuraavaksi Jim Jarmuschin uutuuselokuvassa Father, Mother, Sister, Brother.
Blanchett aloitti uransa teatterin lavalla Australiassa. Tähden kansainvälinen ura aukesi 1990-luvun puolivälissä televisioroolien sekä Tie paratiisiin ja Elisabet -elokuvien myötä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Cate Blanchett tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.