Suureen suosioon viime vuosina noussut kanadalainen tanssija ja laulaja Tate McRae nousi suureen tunnettuuteen julkaistuaan muutama vuosi sitten You Broke Me First -nimisen kappaleen. Sen jälkeen suurta suosiota jatkoi greedy-niminen kappale, joka paisui jättihitiksi etenkin TikTok-sovelluksessa.
Nyt Tate poseeraa näyttävästi sosiaalisessa mediassa, jossa hänet nähdään rintaliivisillään fiilistelemässä ensi viikolla alkavaa kiertuettaan. Kuvat ovat luonnollisesti samalla osa kiertueen markkinointia. McRae onnistuu käyttämään upeaa vartalaan tuomaan hänelle runsaasti lisää someseuraajia.
Moni ajatteli, että liikerata oli tehty jonkin kuvausniksin avulla. Joku arveli, että liikkeet on tehty taka perin. Nyt Tate McRae julkaisi hänen TikTok-kanavallaan videon, jossa hän todisti tehneensä kyseisen koreografian oikeasti. Sen jälkeen moni tanssija on yrittänyt samaan perässä ja todennut, että tähden suorittama temppu oli erittäin vaikea ammattitanssijoillekin ja vielä korkokengissä.