Lady Gagan jättikonserttiin suunniteltu pommi-isku estettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suurimpiin poptähtiin takavuosina lukeutunut laulajatähti Lady Gaga esiintyi viikonloppuna noin kahdelle miljoonalle ihmiselle Brasilian Rio de Janeirossa. Maailmankuululle Cobacabanan rannalle oli siis saapunut valtava ihmisjoukko, mutta kaikki eivät olleet tulleet ihastelemaan laulajatarta.

Brasilian liittovaltion poliisi tiedotti estäneensä jättikonserttiin suunnitellun massiivisen pommi-iskun. Viranomaisten tietojen mukaan isku oli suunnattu erityisesti seksuaalivähemmistöjä vastaan, ja sitä toteuttamaan oli rekrytoitu joukko nuoria.

Mikäli isku olisi toteutunut, olisivat nuoret iskeneet yleisöön pommeilla ja molotovin cocktaileilla. Viranomaisten toiminnan ansiosta tragedia saatiin siis estettyä.