Israelilaismalli rantalomalla – vartalo kuin miesten päiväunista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Menestyksekästä kansainvälistä malliuraa jo pitkään tehnyt Bar Refaeli ja hänen äitinsä Tzipi tuomittiin taannoin veronkierrosta, kun heidän todettiin jättäneen maksamatta veroja yhteensä noin kuuden miljoonan euron tuloista. Bar Refaeli tuomittiin yhdeksän kuukauden yhdyskuntapalveluun ja äiti passitettiin vankilaan.

Nyt Refaeli on suunnannut näyttävästi aurinkolomalle, josta hän julkaisi myös kuvamateriaalia verkkoon seuraajiensa iloksi. Otoksissa Bar poseeraa leppoisissa merkeissä myös biksuvartaloaan esitellen. Hän näyttää nauttivan toden teolla lomastaan, jonka jälkeen varmasti jaksaa taas tehdä mallihommia.

Veronkierrosta kiinni jääneet Bar ja Tzipi Refaeli tuomittiin vankeusrangaistusten lisäksi myös maksamaan 1,2 miljoonan dollaria sakkoja. Refaeli vältteli verojen maksamista Israelin valtiolle vuosina 2009-2012 matkustellessaan eri puolilla maailmaa, esiintyessään Sports Illustratedin uimapukunumeron kannessa ja seurustellessaan Hollywood-tähti Leonardo DiCaprion kanssa.