Villi huhu leviää: Klassikkopeli Half Life saa jatkoa jo tänä vuonna?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Grand Theft Auto ei mahdollisesti ole ainoa suosittu pelisarja, joka on saamassa tänä vuonna odotettua jatkoa. Villien huhujen mukaan Valve-yhtiön pelisarja Half-Life olisi saamassa kolmannen osan. Kaiken lisäksi pelin kehityksen väitetään edenneen pidemmälle, kuin kukaan olisi tuskin osannut arvata.

Uskottavuutta huhuille tuo se, että niiden taustalla on Valve-sisäpiiritietoon erikoistunut Tyler McVicker. Hän väitti taannoisessa livestreamissa, että Half-Life 3 olisi jo pelattava alusta loppuun. Näin ollen peli saattaisi saada virallisen vahvistuksen ja ilmestyä vielä tämän vuoden aikana.

Half-Life-sarjan kolmannesta osasta on liikkunut huhuja jo jonkin aikaa. Engadget-sivuston mukaan Valven konseptitaiteilija Evgeniy Evstratiy väitti podcast-haastattelussa vierailleensa huoneessa, jossa peliä kehitettiin. Internet-etsivät ovat puolestaan löytäneet Valven pelien päivityksistä HLX-kirjaimenyhdistelmällä varustettuja koodia, jonka uskotaan olevan viittaus kolmanteen Half-Lifeen.

Vuonna 1998 ilmestynyt ensimmäinen Half-Life mullisti kertaheitolla FPS-pelien lajityypin. Peli sai ylistetyn jatko-osan vuonna 2024.