Suomen Kotiseutuliitto valitsee vuosittain vuoden kaupunginosan. Tänä vuonna voitto meni Helsinkiin. Vuoden 2025 kaupunginosaksi valittiin Helsingin Kumpula.
Tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan viettävää Kumpula kuvaillaan tiedotteessa vireäksi ja kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi kaupunginosassa. Kumpulan asukasrakenne on säilynyt monipuolisena. Kaupunginosassa asuu eri-ikäisiä, eri tulotasoisia ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä.
– Hyvä arki on inhimillistä, naapurit haluavat tuntea toisensa ja kuulua porukkaan. Moikataan tuttuja – ja varmuuden vuoksi tuntemattomiakin, voihan kyseessä olla vaikka uusi naapuri! Tämä on yksi Kumpulan vahvuuksista, hyvin säilyneen kulttuuriperinnön ja aikaansaavan talkootyön lisäksi, kertoo tiedotteessa Kotiseutuliiton kaupunkijaoston puheenjohtaja Hanna-Kaisa Siimes.
Vuoden kaupunginosa -kunniakirja luovutetaan kumpulalaisille lauantaina 24. toukokuuta Kumpulan perinteisen Kilometrin kirpputorin keskellä. Viime vuonna vuoden kaupunginosaksi valittiin Jyväskylän Kangas. Vuonna 2023 palkinnon sai Espoon Otaniemi.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Helsinki, Suomi tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.