Deittailukulttuuri on muuttunut 20 vuodessa täydellisesti, sillä kun aiemmin kohtaamiset syntyivät ravintoloissa ja vaikkapa kuntosaleilla, ovat ne korvautuneet lähes täysin digitaalisilla deittisovelluksilla. Samaan aikaan muutos näkyy myös siinä, että naisten into deittailla on vähentynyt viime aikoina. Ilmiöstä käytetään muun muassa termiä mankeeping.
Esimerkiksi The Guardian -lehden haastattelemat sinkkunaiset ovat kyllästyneitä siihen, että mies odottaa ilmaista huoltopalvelua, kuten synttärimuistutuksia, sosiaalista kalenteria, tunnekuorman purkamista ja kannustavaa terapiaa. Ne naiset, jotka kokevat tällaisen roolin itselleen raskaaksi eivät koe saavansa riittävästi vastinetta suhteessa. Ilmiö kytkeytyy samalla myös miesten yksinäisyyteen, sillä kaveripiirien kaventuessa kumppanista tulee usein ainoa luotettu kuuntelija.
Pew-tutkimuslaitoksen mukaan vain 38 prosenttia yhdysvaltalaisista sinkkunaisista etsii nyt suhdetta, kun miesten keskuudessa osuus on 61 prosenttia. Tutkijat ovat esittäneet, että ratkaisuksi miehet harjoittelisivat tunteidensa jakamista ystävien, vertaisryhmien tai ammattilaisten kanssa. Laajempi sosiaalinen verkko voi keventää painetta ja palauttaa ihmissuhteen tasapainon.