Päihtynyt autoili Hausjärvellä – tuloksena kahdeksan rikosepäilyä

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Hätäkeskus sai torstaina 3. heinäkuuta ilmoituksen mahdollisesta autovarkaudesta Hausjärvellä. Aamuviideltä tulleen ilmoituksen mukaan auton mahdollisesti käyttöön ottanut mies oli päihtynyt. Pian hätäkeskus sai uuden ilmoituksen, jonka mukaan ojassakin hetkellisesti käyneestä autosta kerrottiin valuvan tielle nestettä.

Tapahtumaa selvittämään lähti Hämeen poliisin partio. Tavoiteltu henkilöauto ajoi poliisipartiota vastaan Oitintiellä. Partio lähti henkilöauto perään pysäytysvalot päällä, jolloin tämä lähti kiihdyttämään pakoon.

Asematiellä autossa ilmeni vika, jonka seurauksena ajoneuvo vain lipui poliisin mukaan hiljaa eteenpäin. Poliisipartio pysäytti auton. Kuljettajaksi osoittautui 21-vuotias ajo-oikeudeton mies.

Mies päätyi poliisiauton takatilaan, jonka seinää hän alkoi potkia. Poliisi poisti miehen takatilasta, otti hänet kiinni ja kuljetti hänet Hämeenlinnan poliisiasemalle. Poliisiauton takatilan potkiminen jatkui poliisiaseman takapihalla.

Poliisi epäilee miehen syyllistyneen moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, virkamiehen vastustamiseen sekä vahingontekoon. Turvatarkastuksessa miehen housujen kauluksesta löytyi puukko, minkä seurauksena häntä epäillään myös toisen vahingoittamiseen tarkoitetun esineen tai aineen hallussapidosta.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.