Kalifornialainen nainen yllättyi melkoisella tavalla eräänä iltana kotonaan. Comptonissa asuvan Jessica Ortizin ovikellokamera ikuisti oudon hahmon hänen pihallaan. Ortiz itse epäilee kyseessä olleen avaruusolio.
Ring-ovikellokamera havaitsi liikettä kodin oven edustalla yöaikaan 5. kesäkuuta. Ortizin järkytykseksi videolla vilahti vaalea ja tunnistamaton hahmo. Hän näytti videon pojalleen, joka oli yhtä hämmentynyt.
– Poika istui sängyllään ja katsoi videon kolme kertaa. Lopulta hän sanoi: ”Äiti, se on alien. Soita poliisit”. Totesin, etten ole soittamassa poliisille alienin takia, sillä minua luultaisiin hulluksi, Ortiz kuvaili NBC-uutismedialle.
Ortizin mukaan hänen naapurissa asuva tätinsä oli kuullut tapahtumahetkellä ulkoa pamahdusta muistuttavia ääniä. Video herätti runsaasti huomiota myös sosiaalisessa mediassa Ortizin jaettua sen Instagram-tilillään. Avaruusolion lisäksi hahmoa epäiltiin muun muassa lapseksi, mariachi-hattua käyttäväksi henkilöksi ja lakanan avulla itsensä peittäneeksi ihmiseksi.
@nbcla Aliens in Compton? That’s what one woman believes she captured on her home security camera. Jessica Ortiz said she was stunned when her Ring camera captured a strange-looking creature trotting along the side of her home. Seeking clarity on what exactly the figure could be, she posted the video onto her social media accounts and users have been weighing in on what it could be. #Compton #aliens #extraterrestrial ♬ original sound – NBCLA