Kolumbialainen supertähti Maluma keskeytti esiintymisensä Mexico Cityssä lauantaina 6. elokuuta, kun hän huomasi yleisössä äidin, joka oli tuonut noin vuoden ikäisen vauvan konserttiin.
Itsekin pienen lapsen isänä artisti oli kiinnittänyt heti huomiota siihen, että vauvalla ei ollut kuulonsuojaimia. Maluman konsertista kuvattu video on levinnyt viime kuukausin aetenkin X-palvelussa.
Vauvan kuulo vaarassa konsertissa
– Onko hyvä idea tuoda vuoden ikäinen vauva konserttiin, jossa desibelit ovat näin korkeat?, Maluma puhuu mikrofoniin. Maluma muistuttaa äitiä siitä, että vauva ei tiedä mitä hän tekee tällaisessa paikassa.
Artisti kehotti äitiä huolehtimaan lapsen korvien suojaamisesta tulevaisuudessa ja muistutti, ettei pieni lapsi välttämättä viihdy meluisassa ympäristössä.
– Sanon tämän kaikella rakkaudella ja kunnioituksella. Isänä en ikinä toisi lastani konserttiin. Ensi kerralla, ole tietoisempi, Maluma painotti People-sivuston mukaan.
Maluma sai tyttärensä Paris Londoño Gomezin maaliskuussa 2024 hänen kumppaninsa Susana Gomezin kanssa. Hän on sen jälkeen puhunut avoimesti isyyden muuttaneen hänen elämäänsä.
Hän kertoi haluavansa olla tyttärelleen hyvä esimerkki ja elää terveellisesti pysyäkseen mukana tämän elämässä mahdollisimman pitkään.
Maluma stops his concert in Mexico City to scold a mother who brought her 1-year-old baby without ear protection:
“That is an act of irresponsibility. And you’re swinging him around as if he were a toy. That child doesn’t want to be there.” pic.twitter.com/ptxpcuuHzw
— Pop Crave (@PopCrave) August 10, 2025
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Maluma tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.