Pamela Anderson näytteli pääroolia vuonna 1996 ensi-iltansa saaneessa Barb Wire -elokuvassa, joka perustui samannimiseen sarjakuvaan. Kehnon vastaanoton saaneesta toimintaelokuvasta on sittemmin tullut kulttisuosikki.
Nyt työn alla on Barb Wire -televisiosarja. Pamela Anderson perusti taannoin And-Her-Sons Productions -tuotantoyhtiön poikiensa Brandon Thomas Leen ja Dylan Jagger Leen kanssa.
Barb Wire -televisiosarja on Deadlinen mukaan yhtiön ensimmäinen projekti. Tuotannossa ovat mukana myös Universal Content Productions ja Dark Horse Entartainment -yhtiöt-
Barb Wiren keskiössä on Steel Harborin kovilla kaduilla partioiva palkkionmetsästäjä Barbara ”Barb Wire” Kopetski. Tulevan tv-sarjan kerrotaan eroavan tunnelmaltaan 1990-luvun elokuvaversiosta.
Toistaiseksi tiedossa ei ole, kuka näyttelee uuden version pääroolia. Pamela Anderson on tehnyt viime aikoina muutenkin paluuta julkisuuteen.
Hänet on nähty tänä vuonna valkokankaalla esimerkiksi lämpimän vastaanoton saaneissa The Last Showgirl sekä Mies ja alaston ase -elokuvissa. Anderson näyttelee seuraavaksi Love is Not the Answer, Queen of the Falls ja Alma -elokuvissa.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Pamela Anderson tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.