Tampereen keskustassa tapahtui torstaina iltapäivällä välikohtaus, jossa mielenosoittajat häiriköivät kaupungin pääkadulla, Hämeenkadulla. Tempaus aiheutti hetkellisesti häiriötä liikenteelle, kun mielenosoittajat katkaisivat liikenteen.
Poliisin arvion mukaan ihmisjoukossa oli noin 150 mielenosoittajaa, jotka ryhtyivät häiriköimään noin kello 18.30 aikaan. Viranomaiset eivät saaneet selville mielenosoituksen järjestäjää. Mielenosoituksesta ei tehty poliisille ilmoitusta etukäteen.
Hetken aikaa tilanteen kehittymistä seurattuaan poliisi päätti lopulta käskyttää osallistujat siirtymään pois ajoradalta, jossa he aiheuttivat merkittävää haittaa muun muassa joukkoliikenteelle.
Viranomaisten puututtua tilanteeseen mielenosoittajat siirtyivät viereiselle jalkakäytävälle, Sisä-Suomen poliisi kertoo. Liikennekatkos kesti noin puoli tuntia, mutta mielenosoitus kesti noin kello 20.10 saakka.
Mielenosoitus sujui poliisin näkökulmasta rauhallisesti. Ketään ei epäillä tapaukseen liittyen rikoksesta eikä ketään ole otettu kiinni tai poistettu paikalta.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Poliisi Suomi tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.