Black Friday ja Black Week ovat perinteisesti aiheuttaneet ruuhkia postissa ja kuljetuspalveluissa. Verkkokauppojen alennuspäivien odotetaan ruuhkauttavan pakettiliikennettä myös tänä vuonna.
– Ennusteidemme mukaan pakettimäärät voivat nousta Black Weekin jälkeisellä viikolla jopa 40 prosenttia edellisvuoden jo ennätyksellisestä huippuviikosta, kertoo logistiikkayhtiö PostNordin toimitusjohtaja Johanna Starck tiedotteessa.
Starckin mukaan kyse on jopa kymmenien tuhansien lisäpakettien määrästä lyhyessä ajassa. Tämä tarkoittaa ruuhkia noutopisteissä ja pakettiautomaattien nopeaa täyttymistä.
PostNord kertoo vahvistavansa noutopisteverkostoa ja kasvattavansa kuljetuskapasiteettia. Yhtiö suosittelee myös asiakkaita toimimaan nopeasti.
– Kannustamme asiakkaitamme kuitenkin noutamaan paketit mahdollisimman pian saapumisilmoituksesta, sillä se on tehokkain yksittäinen keino ehkäistä ruuhkien syntymistä Lähibokseihin, kauppojen noutopisteille sekä yhteisiin pakettiautomaatteihin, Starck kertoo.
Black Friday -alepäivää vietetään tänä vuonna 28. marraskuuta. Pakettimäärää ei kasvata ainoastaan Black Friday ja siihen liittyvät tarjouskampanjat. Myös lähestyvä joulusesonki tietää kiireistä aikaa paketti- ja logistiikkapalveluissa.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Black Friday, posti, verkkokauppa tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.