500 kesätyöpaikkaa jo haettavana – arvaatko millä alalla eniten?

Kesätyönhaku on alkanut ennätysvarhain, vaikka suurin osa työnhakijoista aloittaa etsimisen vasta vuoden vaihteen jälkeen. Duunitorin mukaan kesälle 2026 on jo yli 500 julkaistua kesätyöilmoitusta, mutta ilmoitusten määrä on viime vuotta pienempi.

MAINOS
-

Yhdellä ilmoituksella voidaan kuitenkin hakea jopa kymmeniä työntekijöitä, joten todellinen paikkamäärä on selvästi suurempi. Varhaisten ilmoitusten määrä laski marraskuussa 15 prosenttia vuodesta 2024 ja peräti 31 prosenttia kahden vuoden takaisesta.

Kesätyö tärkeä ponnahduslauta

Vaikka kesätyöt vähenevät, pudotus ei ole yhtä suuri kuin kaikissa avoimissa työpaikoissa keskimäärin. Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen muistuttaa, että kesätyö on monelle nuorelle tärkeä ponnahduslauta työelämään, ja heikentynyt taloustilanne kaventaa näitä mahdollisuuksia.

Ensimmäiset avoimet kesätyöpaikat ovat usein korkeakoulu- ja ammattiopiskelijoiden harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja. Kevättä kohti avautuu enemmän paikkoja myös nuoremmille hakijoille, erityisesti kaupan, myynnin sekä ravintola- ja matkailualoilla. Alle 18-vuotiaille suunnatut kesätyöt ilmestyvät tyypillisesti vasta alkuvuodesta.

Kevättä kohti avautuu enemmän paikkoja myös nuoremmille hakijoille.

Marraskuussa eniten kesätyöpaikkoja oli rakennusalalla, terveydenhuollossa, ravintola- ja matkailualalla sekä teollisuudessa ja teknologiassa. Terveydenhuollon paikat lisääntyivät selvästi viime vuodesta. Joulukuun alussa kärkisijalle nousi teollisuus ja teknologia, kun esimerkiksi UPM, Ramboll, Sweco ja Stora Enso julkaisivat suuren määrän hakuja.

Kesätyönhakijoille paras aika on tammi-maaliskuu, jolloin ilmoituksia julkaistaan eniten. Silti työpaikkoja avautuu vielä loppukeväästä ja jopa alkukesästä. Vain 17 prosenttia hakijoista aloittaa ennen joulua, mutta heillä on hyvät mahdollisuudet erottua pienemmän kilpailun ansiosta, Salonen kannustaa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.