Suomalaisen musiikin elävä legenda Pepe Willberg täytti 17. joulukuuta 79 vuotta. Tähden on paljastettu aloittavan tulevan 80-juhlavuotensa vieton vielä tämän vuoden viimeisenä päivänä. Willberg esiintyy 31. joulukuuta 2025 Tampere-talolla yhdessä Saimaa-yhtyeen ja Vantaan Viihdeorkesterin kanssa.
Willbergin ja Saimaan yhteistyö alkoi jo vuonna 2014 julkaistulla, listaykköseksi nousseella Pepe & Saimaa -albumilla. Juhlavuosi jatkuu lauantaina 13. maaliskuuta Helsingin Musiikkitalossa. Muusikko esiintyy Vantaan Viihdeorkesterin kanssa Pepe Willberg 80 – Elämältä kaiken sain -konsertin merkeissä.
Perjantaina 1. toukokuuta vuorossa on Turku, jossa järjestettävässä TFO Vappukonsertissa kuullaan Willbergin hittejä sinfoniaorkesterisovituksina.
Keskiviikkona 8. heinäkuuta Laukon kartanolla järjestetään Pepe Willberg & Jukka Eskola Statement -konsertti. Tapahtumassa Willberg ja Eskola tuovat lavalle Otto Donnerin säveltämät klassikkoalbumit.
– Olen innoissani siitä, että juhlavuotenani voin esittää monipuolista tuotantoani vuosien varrelta huippumuusikoiden kanssa ja erilaisissa tilaisuuksissa. Olen kiitollinen siitä, että lauluääneni toimii edelleen ja jaksan tehdä vaativia konsertteja. Yleisön positiivinen palaute tuo minulle valtavasti energiaa, Willberg kertoo tiedotteessa.
Lisää juhlavuoden konsertteja julkistetaan myöhemmin. Luvassa on ainakin lisää yhteiskonsertteja Saimaan kanssa, Saat miehen kyyneliin 60 vuotta -konsertteja ja yhteiskonsertteja kaupunginorkestereiden kanssa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Pepe Willberg tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.