Tieraivo lähti käsistä Lounais-Suomessa – perusteli poliisille tekoaan

Autot Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Tieraivo voi saada kuljettajat käyttäytymään liikenteessä erikoisestikin. Tämän sai huomata taannoin Lounais-Suomen poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Anne Lepistö.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Lepistö kertoo somejulkaisussaan huomanneensa partiokaverinsa kanssa kuljettajan, joka ajoi aivan edellä ajavan ajoneuvon perässä. Samaa oli jatkunut jo pidemmän aikaa. Poliisin mukaan tienpinta oli niin liukas, että sen päällä pysyi hädin tuskin pystyssä.

Poliisi epäili ensin kuljettajan esimerkiksi arvioineen edellä ajavan etäisyyden väärin. Partion pysäyttäessä kuljettajan kävi kuitenkin ilmi, että hän oli ajanut lähes kiinni takapuskurissa kosto mielessään.

– Mutta kun se tuli mun eteen tosta yhestä tienhaarasta ja mua alkoi ärsyttää, oli kuljettaja puolustellut tekoaan Lepistön mukaan.

– Partiokaverini kysyikin osuvasti tältä kuljettajalta, että mitä hän tuumaisi jos hänen ”kostonsa” takia olisimme kohta soittamassa jonkun kodin ovikelloa suru-uutisten merkeissä. Hän ei oikein osannut vastata mitään, Lepistö kirjoittaa.

Lepistö muistuttaa, että jokainen kuljettaja tekee joskus virheitä liikenteessä. Ei ole toisen tienkäyttäjän asia kostaa virhettä tai kouluttaa häntä asiasta.

– Siitä ei aiheudu muuta kuin pahimmassa tapauksessa onnettomuus ja seuraukset voivat olla odotettua paljon pahemmat. Annetaan toiselle virhe anteeksi ja pysytään rauhallisena, Lepistö toteaa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Autot Viihdeuutiset.